25 kesäkuuta 2020

Kesä 2020 autojen ottaminen uudelleen käyttöön

Takaa turvallisuutesi kesälläkin – muista jarrujen tarkastus

Olemme jättäneet automme seisomaan pitkäksi aikaa talliin tai kadunvarrelle. Kehotus liikkua autolla mahdollisimman vähän on pitänyt pääkadut tyhjinä, mutta aiheuttanut tietynlaisen tyhjyyden tunteen myös sille, joka on tottunut ajamaan päivittäin.
 
Paikoillanne, valmiit: ohjaa
Tänä kesänä meillä on mahdollisuus ottaa takaisin menetetty aika: lentojen vähyys ja monien toive jättää lentäminen ja junalla liikkuminen väliin lisää autojen käyttöä lomille lähdettäessä.

Juuri tästä syystä haluamme kuitenkin, että automme toimii kuin sveitsiläinen kello, myös satojen kilometrien päässä kotoa. Lomasuunnitelmiin eivät kuulu puutteet, mikä onkin painava syy huolehtia jarrulaitteistosta.
 
Käy Asiantuntevalla Brembo-mekaanikolla
Näistä syistä on erittäin suositeltavaa viedä auto tarkastettavaksi ennen lähtöä, mieluiten pätevälle Brembo-mekaanikolle. Brembon takaaman teknisen koulutuksensa ansiosta hän osaa suorittaa auton perusteellisen kuntotarkastuksen.
 
Alan ammattilainen tarkastaa erityisesti seuraavat seikat:
  • nesteiden täyttötasot (jäähdytysneste, jarruneste ja lasinpesuneste) ja nesteiden laatu 
  • jarrupalojen ja -levyjen paksuus
  • mahdolliset urat ja murtumat levyjen pinnoilla
  • jarrusatuloiden kunto kokonaisuudessaan
  • auton valojen kunto (seisontavalot, lähi- ja kaukovalot, sumuvalot, jarruvalot, suuntavilkut jne.)
  • auton akku
  • ilmastointilaitteen toiminta
  • renkaiden kuluneisuus ja rengaspaineet.
 
Kaikkien näiden osien on tietenkin oltava optimaalisessa kunnossa, koska jos vaikka vain yksi niistä on erityisen kulunut (jarrupala tai -levy) tai ei toimi täydellisesti (jarrusatula tai muu jarrulaitteiston hydraulinen osa) tai on menettänyt osan toimintakyvystään (jarruneste), tuloksena on huono jarrutus – johtuipa se sitten siitä, että jarrutus viivästyy polkimen painamiseen nähden, tai siitä, että jarrutusteho on heikko.
 
 
 
 
Poistuttaessa korjaamolta
Kun auto haetaan mekaanikolta, ei pidä kuitenkaan tuudittautua luulemaan, että kaikki mahdolliset ongelmat on ratkaistu. Koska kyseessä ovat mekaaniset ja hydrauliset osat, ne vaativat noin 300 kilometrin mittaista totutusajoa, jotta jarrulaitteisto on täydellisen toimintakuntoinen.

Tämän kilometrimäärän aikana ei ole suositeltavaa käyttää jarruja liian voimakkaasti kitkapinnalla.
On parempi välttää äkillisiä jarrutuksia ja liian pitkäaikaista jarrupolkimen painamista. On suositeltavaa käyttää jarruja pehmeästi ja lyhytaikaisesti, jotta jarrupalat ja -levyt asettuvat oikein paikoilleen.

Jos tiedetään, että aiotulla matkalla tullaan käyttämään jarrulaitteistoa voimakkaasti, on parempi viedä auto jarrujen kuntotarkastukseen ja mahdollisesti vaihdattaa vaurioituneet osat jo useita päiviä ennen matkaan lähtöä totutusajon suorittamiseksi ihanteellisissa oloissa.
 
Huomio – mahdollisia myös muut haittatekijät
Kun jarrutusjärjestelmä on kunnossa, ei pidä unohtaa, että jarrutusmatkaan ja -aikaan vaikuttavat myös autoon asennetut renkaat. Kuljettajan reaktiokyvyn ja jarrujärjestelmän ominaisuuksien lisäksi jarrutuksen tulokset voivat olla hyvin erilaiset riippuen käytössä olevista renkaista.

Koko jarrutustehon välittämiseksi asfalttiin on välttämätöntä käyttää laadukkaita renkaita, jotka ovat hyvässä kunnossa ja täytetty oikealla rengaspaineella. Jälkimmäinen ominaisuus vaikuttaa käänteisesti samassa suhteessa asfalttiin koskettavan kumipinnan laajuuteen: jos renkaat ovat liian tyhjät, jarrutusmatka pitenee; jos ne täytetty liian täyteen, auton hallinta vaikeutuu jarrutuksen aikana.

Loman aikana kannattaa siis tarkastaa rengaspaineet usein normaalia pitempien ja mahdollisesti vaarallisten jarrutusten välttämiseksi.
 
Huomio! Auton kuntotarkastuksen lisäksi ennen pitkää matkaa on hyvä muistaa myös katsastus – lain velvoittamalla tavalla – ja määräaikaistarkastus autonvalmistajan asettamien aikarajojen mukaisesti.
Tietosuojakäytäntö">