30 huhtikuuta 2021

Varaosat: 10 asiaa, jotka erottavat toisistaan alkuperäiset ja laadultaan vastaavat varaosat

Brembo esittelee 10 kohtaa, joiden avulla voit erottaa toisistaan alkuperäiset varaosat ja tarvikeosat.

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita monet esittävät Brembolle, koskee jarrukomponenttien varaosia. Renkaita lukuun ottamatta kaikkia ajoneuvon säännöllisesti vaihdettavia osia tai tuotteita – moottoriöljystä jarrupaloihin tai jäähdytysnesteeseen ja suodattimiin – on hankala arvioida, koska eroja ei voi nähdä paljaalla silmällä.
 
Eräs eniten päänvaivaa tuottavista asioista alkuperäisten (OE) ja laadultaan vastaavien osien välisessä kahtiajaossa koskee jarruja, mutta myös pintakäsittelyä, sähköosia ja jopa pakokaasujärjestelmää. Näistä osista käytettävät termit voivat jo itsessään olla hankalia, ja yksi yleinen tapa onkin verrata niitä rinnakkaislääkkeeseen ja alkuperäiseen lääkkeeseen.
 
Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan oikea vertaus, sillä alkuperäisen ja laadultaan vastaavan osan ero on jokseenkin merkittävä eikä pelkästään merkin maineen tai mainontaan satsattavien investointien osalta kuten jäljempänä esitetään. Aluksi on syytä kertoa selkeästi, mikä ja mitä Brembo on.
 
Brembo on valmistanut alkuperäisiä jarrujärjestelmiä ja komponentteja lukuisille auto- ja moottoripyörämerkeille jo kolmen vuosikymmenen ajan eri puolilla Eurooppaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa ja Kiinaa sijaitsevissa tuotantolaitoksissaan toimien itsenäisesti alkuperäisenä laitevalmistajana.
 
Seuraavassa kuvaamme 10 asiaa, jotka erottavat toisistaan alkuperäisen osan ja laadultaan vastaavan varaosan. Ennen syvempää tarkastelua esitämme näppärän keinon, jonka avulla voit tunnistaa alkuperäiset osat välittömästi ja helposti.
 
Miten tunnistaa alkuperäinen osa

Miten tunnistaa alkuperäinen osa

 
Kaikki alkuperäiset osat ovat tunnistettavissa välittömästi, koska niiden pakkauksessa on alkuperäisvalmistajan logo.
 
Samasta syystä alkuperäisten osien tunnistaminen Brembon jälkimarkkinavalikoimasta on vaivatonta. Brembon jarrupalojen, jarrulevyjen, kunnostettujen jarrusatuloiden, jarrukenkien ja jarrurumpujen pakkauksissa on alkuperäisvalmistajan logo.
1. On helppo vain sanoa ’valurauta’
 
Jarrulevyt on perinteisesti valmistettu valuraudasta, ja tähän mennessä useimmissa autoissa käytetään tätä materiaalia lukuun ottamatta kalliita luksusmerkkejä, joiden jarrulevyt ovat hiilikeraamimateriaalia. Moni ei kuitenkaan tiedä, että termi ’valurauta’ pitää sisällään monia rakennevariaatioita, jotka eroavat toisistaan kemiallisen koostumuksensa ja täten suorituskykynsä osalta.
 
Brembo käyttää yli 40:ää erilaista valurautakoostumusta. Puhuttaessa alkuperäisestä komponentista kyse onkin itse asiassa juuri alkuperäisen osan materiaalista. Tarvikeosien kohdalla samanlainen yhteys ei ole taattu.
 

2. Jarrupalojen laaja tarjonta

 
Brembon jarrupalat varmistavat erinomaisen jarrutusturvallisuuden tuotantoprosessin jokaisen vaiheen tarkan valvonnan ansiosta ulottuen tutkimuksesta ja tuotekehityksestä aina testaukseen ja kitkayhdisteen valmistukseen ja mekaaniseen koneistukseen.
 
Brembo käyttää jarrupaloissa yli sataa erilaista yhdistettä, jotka on suunniteltu tarjoamaan parasta ratkaisua jokaiselle autolle ja ajotyylille niin suorituskyvyn kuin ajomukavuudenkin osalta. Näin laaja valikoima laadultaan vastaavien varaosien valmistuksessa olisi yksinkertaisesti utopiaa.
 

3. Ulkonäkö voi pettää

 
Edullisempi jarrulevy voi ensisilmäyksellä näyttää samanlaiselta kuin alkuperäinen osa, mutta voiko kukaan taata, että osat olisivat edelleen esteettisesti samanlaisia muutaman kuukauden kuluttua? Jarrulevyn suojapinnoitteen kestosta ei ole varmuutta sen jälkeen, kun osa on asennettu autoon.
 
Brembon UV-maalatut jarrulevyt kestävät erinomaisesti korroosiota, mikä on varmistettu suolasumutus- ja kosteudenkestotesteillä. Pintakäsittely ei ainoastaan tee tuotetta houkuttelevaksi auton käyttäjälle, vaan se tarkoittaa myös jarrulevyn parempaa suojausta korroosiota ja ilmakehän olosuhteita vastaan.
 

4. Turvallisuus näkyy arvoista

 
Brembo tekee tiivistä yhteistyötä autovalmistajien kanssa uusien mallien suunnittelussa alkaen prototyyppivaiheesta tehokkaimman jarrujärjestelmän hyväksymiseksi. Jarrujärjestelmän komponenttien tutkimus esimerkiksi staattisilla ja maantieajotesteillä optimoidaan automallille, johon jarrujärjestelmä on tarkoitus asentaa.
 
Yhteistyön ansiosta Brembo pystyy löytämään ja täten toisintamaan alkuperäisten jarrukomponenttien tarkat toleranssiarvot, jotka vaihtelevat eri järjestelmien välillä. Samaa ei voi sanoa tarvikeosista, joiden yleisiä haittapuolia ovat jarrulevyn paksuuden vaihtelut (DTV) sekä jarrulevyn tärinä pyörimisen aikana ja täten heitto.
 

5. Salaisuus piilee sisällä

 
Olipa kerran aika, jolloin hyvän jarrulevyn tunnistamiseen riitti, kun tarkasteli sen pintakäsittelyä. Nykyaikaiset jarrulevyt ovat sen sijaan huomattavasti monimutkaisempia kuin voisi ajatellakaan. Tämän päivän jarrulevyjen sisäiset jäähdytyskammiot pystyvät haihduttamaan lämpöä nopeasti, eikä niitä voi nähdä, ellei levyä leikkaa auki.
 
Monissa alkuperäisissä jarrulevyissä käytetään Brembon patentoimaa pylvästuuletustekniikkaa (PVT). Tämän teknologian myötä jarrulevyn sisäisten pylväiden muodon ja pylväsvälin ansiosta jäähdytyskammioihin syntyy tehokas ilmakierto, joka poistaa siten enemmän lämpöä ja estää jarrulevyn säröilyä. Brembon uusimman sukupolven jarrulevyissä pylväät on järjestetty kolmeen riviin. Laadultaan vastaavien osien valmistajilla ei ole oikeutta käyttää PVT-tuuletusta.
 

6. Myös ulkopuolella on merkitystä

 
Brembon jarrupaloille tehdään lämpökäsittely, jota sanotaan myös esikäsittelyksi. Käsittely varmistaa maksimaalisen jarrutustehon myös korkeissa lämpötiloissa.
 
Edullisemmille tarvikeosille ei ole yleensä tehty lämpökäsittelyä, jonka tarkoitus on poistaa ennalta kaikki reaktiot, jotka voisivat alentaa huomattavasti jarrulevyn ja jarrupalan välistä kitkakerrointa korkeassa lämpötilassa. Tämä tarkoittaa, että häipymisilmiötä ei esiinny ja jarrut toimivat vakaasti.
 

7. Hiljaisuus – jarrutus on käynnissä

 
Optimaalisen jarrutuksen varmistamisen lisäksi Brembon alkuperäiset jarrupalat huolehtivat korkeasta mukavuustasosta jarrutuksen aikana. Siitä puolestaan on kiittäminen jarrupalojen takapuolella olevia monikerroksisia vaimennuslevyjä, jotka koostuvat päällekkäin asetetuista kumi-, teräs- ja vaimennuskumikerroksista. Olennaisin on kuitenkin – niin tässä tapauksessa kuin myös suorituskyvystä puhuttaessa – jarrulevyssä käytettävä koostumus, jonka on turvallisesta jarrutuksesta huolehtimisen lisäksi pystyttävä varmistamaan korkea mukavuustaso ja estämään kuljettajaa rasittava melu ja vinkuminen.
 

8. Täydellinen laadunvalvonta

 
Brembon jarrukomponentit pääsevät markkinoille vain, jos ne läpäisevät erittäin tiukat testit, joita tehdään kaikissa käyttötilanteissa ja myös ääriolosuhteissa. Staattisissa testeissä komponentti altistetaan erilaisissa ympäristöolosuhteissa suuremmille kuormituksille kuin ajoneuvo normaalisti joutuu.
 
Seuraavaksi tehdään dynaamiset testit, joissa toisinnetaan juuri sen ajoneuvon dynamiikkaa, johon komponentti on tarkoitus asentaa. Myös tässä tapauksessa käytetään normaaliolosuhteita suurempia kuormituksia lujuuden, tehokkuuden, mukavuuden ja toimivuuden varmistamiseksi. Viimeisenä mutta eivät vähäisimpänä vuorossa ovat maantieajotestit. Tarvikeosien valmistajilla on harvoin resursseja, menetelmiä ja laitteita kaiken tämän tekemiseen.
 

9. Helppo asennus

 
Brembo-jarrupalojen pakkaus sisältää hyödyllisiä ohjeita ja teknisiä tuotetietoja eri markkina-alueilla vaadittujen kansainvälisten sertifiointien symboleiden lisäksi.

Myös asennus on helppoa pakkaukseen sisältyvien lisävarusteiden ja asennussarjojen ansiosta, joita voi hankkia myös verkkosivun kautta. Tämä on korvaamaton apu levyjarrun jarrupalojen yhteydessä, koska asennus väärälle puolelle nostaisi melutasoa, lisäisi kulumista ja heikentäisi jarrutustehoa.
 

10. Kestävää kehitystä

 
Brembon sitoutuminen kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun näkyy merkin kaikissa toiminnoissa alkaen ensimmäisistä suunnittelu- ja kehitysvaiheista. Tavoitteena on parantaa jatkuvasti tuotteiden, ratkaisujen ja prosessien ekologista kestävyyttä. Tätä toimintatapaa sovelletaan myös erilaisten tarvikeosien valmistusprosesseissa.
 
Brembon käyttämä maali kuivatetaan UV-valolla. Vesipohjaiset UV-maalit ovat olennaisesti erilaisia verrattuna kemiallisia liuotinaineita sisältäviin perinteisiin maaleihin. Energiankulutuksen taso on alhaisempi niiden valmistuksessa, eikä niistä erity haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC).
 
Original Equipment - Brembo
Tietosuojakäytäntö">